Loppuuko tämä riittämättömyyden tunne koskaan? Että tuntuu, ettei kukaa koskaan voi rakastaa tarpeeksi? Tiedän, että tämä on alkoholistiperheen lapsen pelkoa ja sitä, että aina jää pullolle kakkoseksi - mutta eikö sitä mitenkään voi oppia uudelleen luottamaan toisiin ihmisiin? Eikö se rakkaus riitä, mitä toisella on tällä hetkellä annettavana? Kyllä sen pitäisi riittää. Mitä muutakaan voi.

Tavallaan uskonkin sen, mutta sitten kun toinen sanoo, että: "Haluaisin tykätä susta enemmän", niin se musertaa. Ei rakkautta voi saada haluamalla. Ei se vaan mene niin.